Uutta! Kelan sydänkursseja ensi vuodelle

Kelan aikuisten sydänkurssin kohderyhmänä on sydänsairauksia sairastavat. Kursseja on sekä alle 68-vuotiaille että yli 68-vuotiaille aikuisille. Kuntoutukseen osallistuvalla asiakkaalla on todettu asianmukaisen diagnostisen arvion perusteella sydänsairaus. Kuntoutus soveltuu asiakkaalle, jonka ensivaiheen hoitojakso on päättynyt ja jonka tilanne on muuten vakiintunut.

Kurssit ovat kohdennettu erityisesti seuraaville ryhmille:

  • läppäleikatut
  • sepelvaltimotautia sairastavat
  • sydämen vajaatoimintaa, kardiomyopatiaa, sydänsarkoidoosia, harvinaista sydänsairautta tai synnynnäistä sydänsairautta sairastavat

Kurssi on osittainen parikurssi. Läheinen voi osallistua kurssille yhdessä kuntoutujan kanssa osan aikaa (max 2 päivää).

Kuntoutuja (ja hänen läheisensä) saavat kurssilta tukea elämäntilanteeseensa sekä tietoa ja konkreettisia ohjeita arjessa selviytymiseen. Lisäksi kuntoutuja saa voimavaroja ja valmiuksia osallistua monipuolisesti eri toimintoihin omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa.

Kurssin kesto yhteensä 15 vrk: 5 vrk + 5 vrk + 5 vrk.

Kurssille hakeminen ja ajankohdat

Sydänkuntoutuskurssi on valtakunnallinen eli voit hakeutua meille mistä päin Suomea tahansa. Kuntoutushakemus (KU 132) B-lausuntoineen toimitetaan Kelan toimistoon, joka tekee päätöksen. Kurssin tarkemman kuvauksen löydät täältä.

AIKATAULUT

Kurssi 993 (alle 68-vuotiaille)
10.2-14.2.2025
2.6-6.6.2025
6.10-10.10.2025 

Läheisen osallistumisen ajankohta 5.6 – 6.6.2025

Kurssi 975 (yli 68-vuotiaille)
10.3-14.3.2025
18.8-22.8.2025
17.11-21.11.2025 

Läheisen osallistumisen ajankohta 21.8 – 22.8.2025

Kurssi 976 (alle 68-vuotiaille)
7.4-11.4.2025
8.9-12.9.2025
12.1-16.1.2026

Läheisen osallistuminen 11.9 – 12.9.2025

Kurssi 977 (yli 68-vuotiaille)
22.9-26.9.2025
26.1-30.1.2026
4.5-8.5.2026 

Läheisen osallistuminen kurssille 29.1 – 30.1.2026

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA KURSSILLE!