Avokuntoutus tapahtuu joko palveluntuottajan tiloissa, asiakkaan kotona tai muussa arkiympäristössä, kuten palvelutalossa. Hoivakunnaksen kuntoutusyksikkö tarjoaa avoterapiana fysioterapiaa ja toimintaterapiaa.
Hoivakunnaksessa on mahdollista käydä avokuntoutuksessa Kelan, vakuutusyhtiöiden ja hyvinvointialueiden maksusitoumuksella, palvelusetelillä tai omakustanteisesti. Olemme Kelan vaativan lääkinnäliisen kuntoutuksen palveluntuottajia sekä fysioterapiassa että toimintaterapiassa. Katso lisätietoja Kelan sivuilta. Kelan lisäksi eri vakuutusyhtiöt lähettävät asiakkaitaan meille kuntoutumaan takaisin työ- ja/tai toimintakykyiseksi. Jos olet saanut Soiten tai Pohteen palvelusetelin fysio-, toiminta- tai allasterapiaan, voit valita meidät terapian toteuttajaksi.
Avokuntoutukseen pääset myös omakustanteisesti. Fysioterapia-aika järjestyy meiltä yleensä nopeasti ja pääset kokeneiden asiantuntijoiden hoidettavaksi.
Fysioterapiaa ja toimintaterapiaa on mahdollista saada myös kotikuntoutuksena ja tällöin siitä saa kotitalousvähennyksen.
Hoivakunnaksesta löytyy osaamista monenlaisten vaivojen kuntoutukseen. Etenkin neurologia, kivun hoito ja ikääntymisen mukanaan tuomat ongelmat ovat erikoisalaamme.
Allasterapiaa toteutamme rauhallisessa tilassa omassa, lämpimässä terapia-altaassamme.
Lokomat-kävelyrobottikuntoutusta on mahdollista saada myös avokuntoutuksena. Sitä tarjoamme sekä aikuisille että lapsille. Kävelyrobotilla harjoitellessa kävelyn rytmi säilyy, saat huomattavan määrän askeleita ja vielä oikealla tekniikalla verrattuna mihinkään muuhun terapiamenetelmään. Kävelyrobottiharjoittelu soveltuu etenkin aivoverenkiertohäiriön sairastaneille, selkäydinvammaisille tai muita neurologisia sairauksia sairastaville.
Saat kuntoutumisesi tueksi ammattitaitoisen ja sinut yksilönä huomioivan terapeutin, katso yhteystiedot kohdasta Terapiahenkilöstö.
Kotona annettu fysioterapia tai toimintaterapia
Vuonna 2024 kotitalousvähennyksen saa myös kotona annetusta fysioterapiasta ja toimintaterapiasta. Edellytyksinä on, että hoitoa antaa laillistettu fysio- tai toimintaterapeutti, yrityksellä on oikeus tuottaa palveluita ja se kuuluu ennakkoperintärekisteriin.
Vähennystä fysio- tai toimintaterapiasta et voi vielä vaatia vuoden 2023 veroilmoituksella, mutta voit ilmoittaa vähennyksen vuoden 2024 verokortille. Ilmoita fysioterapian tai toimintaterapian kulut kohdassa hoiva- ja hoitotyö.
Näin ilmoitat kotitalousvähennyksen verokortille tai veroilmoitukselle etukäteen
Huomaa, että et saa kotitalousvähennystä esimerkiksi tarvikkeista tai matkakuluista. Kun yrittäjä lähettää sinulle laskun töistä, laskussa täytyy olla erittely. Erittelystä näet, mikä on työn hinta. Sen jälkeen voit hakea kotitalousvähennystä työn hinnasta.
Omainen voi ostaa kotiin toteutettua fysioterapiaa esimerkiksi omille vanhemmilleen ja vähentää kotitalousvähennyksen omassa verotuksessaan. Kotitalousvähennykseen oikeuttaa myös työ, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Kriteerinä on, että työ eli fysioterapia toteutetaan sinun tai sinuun edellä mainitulla tavalla läheisessä suhteessa olevan henkilön kotona.
(Fysioterapiasta voi tietyin edellytyksin saada kotitalousvähennyksen myös silloin, kun asiakas asuu palvelutalossa ja hankkii sinne itse fysioterapiaa. Tällöin fysioterapia tulee toteuttaa henkilön omassa huoneessa tai solussa ja ja muiden tuen saamisen edellytysten tulee täyttyä.)