Kelan aikuisen sydänkurssi

Kenelle kurssi

Kelan aikuisen sydänkurssin kohderyhmänä on sydänsairauksia sairastavat aikuiset. Kursseja on alle 68-vuotiaille sekä yli 68-vuotiaille. Kuntoutukseen osallistuvalla asiakkaalla on todettu asianmukaisen diagnostisen arvion perusteella sydänsairaus. Kuntoutus soveltuu asiakkaalle, jonka ensivaiheen hoitojakso on päättynyt ja jonka tilanne on muuten vakiintunut.

Kurssit ovat kohdennettu erityisesti seuraaville ryhmille:

  • läppäleikatut
  • sepelvaltimotautia sairastavat
  • sydämen vajaatoimintaa, kardiomyopatiaa, sydänsarkoidoosia, harvinaista sydänsairautta tai synnynnäistä sydänsairautta sairastavat

Kurssi on osittainen parikurssi. Läheinen voi osallistua kurssille yhdessä kuntoutujan kanssa osan aikaa (max 2 päivää).

Kuntoutuja (ja hänen läheisensä) saavat kurssilta tukea elämäntilanteeseensa sekä tietoa ja konkreettisia ohjeita arjessa selviytymiseen. Lisäksi kuntoutuja saa voimavaroja ja valmiuksia osallistua monipuolisesti eri toimintoihin omassa elinympäristössään ja yhteiskunnassa.

Kuntoutujan tavoitteet ohjaavat kuntoutuksen toteutusta, kuntoutuminen tulee osaksi kuntoutujan arkea, yhteistyö on tuloksellisen kuntoutuksen edellytys ja ryhmätoiminta mahdollistaa vertaistuen. Kuntoutus toteutetaan moniammatillisesti laitos- ja avomuotoisena kuntoutuksena kuntoutujan yksilöllisen tarpeen mukaan.

Kurssin kesto yhteensä 15 vrk: 5 vrk + 5 vrk + 5 vrk.

Kurssille hakeminen ja ajankohdat

Kelan aikuisen sydänkurssi on valtakunnallinen eli voit hakeutua meille mistä päin Suomea tahansa. Kuntoutushakemus (KU 132) B-lausuntoineen toimitetaan Kelan toimistoon, joka tekee päätöksen. Kurssin tarkemman kuvauksen löydät täältä.

AIKATAULUT

Kurssi 2296 (yli 68-vuotiaille)
1. jakso 15.05.2027-19.03.2027
2. jakso 06.09.2027-10.09.2027
3. jakso 22.11.2027-26.11.2027

Läheisen osallistuminen: 09.09.2027-10.09.2027

Kurssi 2297 (yli 68-vuotiaille)
1. jakso 13.09.2027-17.09.2027
2. jakso 24.01.2028-28.01.2028
3. jakso 03.04.2028-07.04.2028

Läheisen osallistuminen: 27.01.2028-28.01.2028

 

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Varaa aika hierontaan tai muihin hyvinvointipalveluihin kuntoutusosastoltamme numerosta 044 5754 564